top of page

Olen puhuja, kouluttaja ja koomikko.

Näitä työtehtäviä yhdistää aito ja vilpitön kiinnostus ihmisiä kohtaan.

On kyseessä puhujakeikka häpeästä, vuorovaikutuskoulutus, tai stand up -keikka, teen sen aina rakkaudesta lajiin ja lajitovereihin. 

koomikko

STAND UP -KOOMIKKO

Olen tehnyt ensimmäisen stand up -keikkani jo yli 10 vuotta sitten ja olen esiintynyt ammattilavoilla vuodesta 2014 lähtien. Lavalla olen hyvin energinen ja sanavalmis tapaus, enkä jätä ketään yleisössä kylmäksi. Monipuolisuus, vuorovaikutteisuus ja eikä pelkästään omasta mielestäni terävä pää tekevät minusta buukatun esiintyjän ja toivotun MC:n.

Positiivinen ja leikittelevä tyylini on maustettu vahvalla sarkasmilla, joka kohdistuu enimmäkseen minua itseäni kohtaan. Minulla on myös vahva taipumus pään aukomiseen yleisön jäsenille, jos ja kun sille on aihetta. Vuosien varrella moni yleisöstä on yrittänyt lähteä haastamaan minua ja voin todeta, että hyviä yrityksiä on nähty.

Olen yksi All Female Panelin viidestä jäsenestä ja tämän koomikkokollektiivin kanssa meillä on oma klubi Helsingissa Bottalla ja AFP:n naisten kanssa kierrämme ympäri Suomea. Keikkailen paljon eri klubeilla ja niiden lisäksi esiinnyn myös paljon yritys- ja yksityistilaisuuksissa. Minut voi tilata koomikoksi tai juontajaksi esimerkiksi yritysjuhliin, tapahtumiin, häihin tai syntymäpäiville. Esityksen sisällön rakennan aina asiakkaan tilaisuuden ja toiveiden mukaiseksi, jotta esitykseni palvelee mahdollisimman hyvin tilaajaa. Keikkakalenterini löydät tästä.

Mistä olen tunnettu?

Urani alussa osallistuin useisiin stand up -kisoihin ja saavutin niissä finaalipaikkoja. Olen Vuoden tulokas -kisan 2015 finalisti. Samana vuonna minut nähtiin myös Yle TV2:n Naurun Tasapainossa ja toimin myös Villi Kortti -ohjelman 1. kauden vakiopanelistina. Olen toiminut Matti Nykäsen Elämä on laiffii musiikkinäytelmän näyttelijänä kesinä 2021 ja 2022.

 

Let's make it international

Teen stand up -keikkaa ja juontotöitä myös englanniksi. Kokeumusta olen hakenut kotimaan ulkopuolelta ja ulkomailla olen esiintynyt enimmäkseen Lontoossa. Minulla on kokemusta myös Brightonin, Moskovan, Torreviejan ja Sydneyn komediaklubeilta. 

puhuja ja kouluttaja

PUHUJA JA KOULUTTAJA

Ohjelmistoon uusi, freesi ja merkittävä aihe - häpeä

 

Puhujana ja kouluttajana olen löytänyt uuden aiheen ja näkökulman. Perinteisempien vahva vuorovaikutus -koulutuksen ja tuottava minä -ajattelumallin lisäksi puhun ja koulutan häpeästä, josta minulla on kerrottavana hyvin henkilökohtainen kasvutarina. Tyylilleni uskollisena laitan itsensi 100 prosenttisesti likoon myös kouluttajan ja puhujan rooleissa.

Oivallukset käytäntöön, mutta miten?

Mielestäni viestintä on kaukana rakettitieteestä - haasteena ovat yleensä oman toiminnan tiedostaminen käytäntö ja johdonmukaisuus. Koulutustyylini on käytännönläheinen ja tuon teorian ymmärrettävästi esille. Koulutukseni ovat hyvin vuorovaikutteisia ja ne elävät tilanteen ja kohdeyleisön mukaan. Minulle on tärkeää että koulutettavat tai yleisö viihtyvät aihepiirin äärellä.

 

Vahva esiintyjätaustani edesauttaa minua yleisön tarpeiden huomioinnissa  ja tilanteeseen mukautumisessa.

Yleisön lämmittely ja jään rikkominen ovat tavaramerkkejäni.

 

Mitä voit odottaa puheilta ja koulutuksilta?

Tykkään herätellä ihmisiä näkemään asioita uusista näkökulmista ja palveluissani tarkoitus on pitää kivaa, vaikka aihe olisikin haastava. 

Puheeni tai koulutukseni jälkeen jokainen kuulija on varmasti saanut yhden näkökulman lisää nähdä itsensä ja toiset ihmiset, mikä auttaa kehittymisessä ja kasvamisessa. 

 

Koulutukseni olen hankkinut Jyväskylän yliopistosta viestinnän laitokselta (Filosofian maisteri) pääaineena puheviestintä.

OTA YHTEYTTÄ

HELENA PÖLLÄNEN

info@helenapollanen.com

+358 44 293 7705

yhteystiedot
  • Spotify
  • TikTok
  • Facebook
  • Instagram
  • LinkedIn
  • Youtube
Hellu LOGO white.png
bottom of page