HÄPEÄ
se kuluttava ja kuormittava kumppani
Millaista häpeä on?
Häpeä on universaalia, eikä siltä valitettavasti välty, tai ole välttynyt kukaan.
Sillä on todettu olevan merkittäviä negatiivisia vaikutuksia ihmisten elämänlaadussa, itseluottamuksessa, ihmissuhteissa ja työhyvinvoinnissa. Häpeä tyrehdyttää esimerkiksi luovuutta ja häpeän oireet lisäävät työpoissaoloja.
Se miten me käsittelemme häpeää on merkityksellistä. Aiheesta puhumisen kautta häpeän valtaa ja vaikutuksia voi nujertaa. Näistä syistä yritykset ovat jo lähteneet työstämään häpeän kulttuurin tunnistamista ja poistamista.
Koulutuksissa ja work shopeissa käsittelen aihetta herättelevästi ja tilanteen salliessa huumoria unohtamatta.
Miksi haluan puhua häpeästä?
Häpeä näytteli minulle liian suurta roolia elämässäni - lähes koko elämäni ajan. Tajusin miten kuormittava ja energiaa syövä tekijä häpeä on. Itseeni ja aiheeseen tutustumisen myötä ymmärsin, että häpeää ilmenee kaikilla ihmisillä, aiheet vain saattavat olla eri, kuin toisilla. Yhteistä on se, että tunne on yhtä tukala ja sillä on hyvin ikäviä vaikutuksia ihmisten elämään eri osa-alueilla.
Koen kutsumusta häpeästä puhumiseen ja olen päättänyt lähteä "häpeän nujerrus -talkoisiin". Suomen on aika päästä eteenpäin häpeä -kulttuurista ja oma panokseni tähän on puhua häpeästä julkisesti. Minulle oman häpeä käsittely ja häpeästä puhuminen ovat tuoneet valtavasti positiivisia asioita elämääni. Ymmärrykseni ja empatia itseäni ja muita kohtaan on kasvanut. Toivon, että jokainen alkaisi elämään omannäköistä ja itsensä hyväksyvää elämää, joten "Bye bye häpeä!"
Millaiseen tilaisuuteen aihe tämä sopisi?
Räätälöin puheen, work shopin, tai koulutuksen aina asiakkaalle sopivaksi. Minulla on myös kerrottavana häpeään liittyen henkilökohtainen kasvutarina. Pyrin saada kuulijat lähestymään aihetta turvallisesti ja auttaa heitä näkemään itsensä ja toisensa inhimillisemmin. Puhe tai work shop voi olla osa esimerkiksi työyhteisön kehittämispäivää, tai sen voi rakentaa myös omaksi erilliseksi koko päivän kestäväksi work shopiksi. Aihe sopii mihin tahansa tilaisuuteen, tai yhteisöön, missä vain on kiinnostusta inhimillisyydelle ja itsensä kehittämiselle.
Vastaan mielelläni tarkempiin kysymyksiin - ja teen sen häpeilemättä.
Katso muut tuotteet:
Takaisin Puheet ja koulutukset-sivulle